Mies on osa-aikaisessa työsuhteessa(1-2vkoa/kk) ja saa aika hyvin päättää mihin kellon aikaan menee töihin. Olen vähän katkera siitä. Sillon kun kykenen kouluun, niin ei naurata kun herätyskello soi kuudelta!
Hirveen pökkelöinen olo ei ollu, vaikka jälleen kerran nappailin Imovaneja ennen sänkyyn menoa.
Pamit on loppu tai piilotettu ja Melatoniinit nyt on salettiin loppu kun söin ite viimeset. Imovanetkin alkaa olla kohta lopussa enkä tiedä millon on tulossa uusia tähän mökkiin. Nuohan on siis kaikki miehen lääkkeitä, joita olen salaa syönyt. Tiedän, hyi minua. Yleensä olen tunnustanut jälkeen päin tekoni, mutta en sen jälkeen kun hän piilotti ne minulta. (Löysin ne jo seuraavana päivänä.)
Venlafaxineja (paniikkihäiriölääke, jos joku ei tiedä) on alle kahdeksi viikoksi. Resepti on kyllä uusittavana, mutta aika psykiatrille on 16.3 ja meinasin nyt alkuun ehdottaa suurempaa annosta ennemmin kuin uutta lääkettä.
Foorumilla ja Facebook-yhteisössä kun kerroin annostukseni, niin yleinen mielipide oli, että annos on tosi pieni. En muista kirjoitinko jo ekasssa postauksessa, mutta varmuuden vuoksi: viime aikoina on tuntunut samalta kuin ennen lääkitystä, eli välttelen samalla tavalla ihmisiä ja tilanteita, ahdistaa, masentaa jne.
Jänniä aikoja odotellessa..
Melko harvinaista, että mies kysyi minulta aamulla "keitänkö kahvia" sillä yleensä se olen minä joka marssii aamulla keittiöön keittämään kahvit ja ruokkimaan kissat. Vaikka oli pieni teko, niin tuntui hyvältä. Kissoilla on yleensä tapana tehdä osa tuotoksistaan lattialle(vaikka olisi kuinka puhdas hiekka). Mies on aina sanonut, ettei siivoa kissojen sotkuja kun eivät ole hänen kissojaan. Tänä aamuna tosin tapahtui jotain omituista, kun hän kysyi, että missä on se kissankakkalapio.
Ehkä tästä tulee hyvä päivä. :)
Minun vapaapäivään mies oli keksinyt jo ohjelmaa. Hän osti eilen uuden auton, joten minun tehtäväni on kerätä tavarat vanhasta autosta ja siivota se. Joo, tietenkin...
Kerronpa tässä pienen tarinan nyt kun sattui tulemaan mieleen.. Eli aloitimme seurustelun viime syyskuun puolivälissä. Samoihin aikoihin puuhasin muuttoa isompaan asuntoon. Jonkin verran hän auttoi pakkailemaan kamoja, kantamaan ei pystynyt koska oli polvi äskettäin leikattu ja loppusiivoukseen ei osallistunut ollenkaan.
Periaatteessa hän asui luonani koko ajan, mutta virallisesti muutimme yhteen viime joulukuussa. Minä olin apuna pakkaamassa, kantamassa ja raadoin kuvannoillisesti perse ruvella siivotakseni sitä asuntoa.
On se hieno juttu tuo tasa-arvo.
Vapaapäiväksi olin kaavaillut siivoamista ja tiskaamista, koska minä olen meidän kodissa ainut joka ne tekee. Ruuanlaittoon mies osallistuu mielellään, eikä ole koskaan ollut valittamista hänen kokkailuistaan. Rästitehtäviäkin pitäisi tehdä, mutta tiedän kyllä etten saa sitä aikaiseksi. Ehkä sitten talvilomalla, joka luojan kiitos on jo ensi viikolla!
Hommasin muuten eilen keinutuolin, juuri sellaisen ihanan perinteisen mallisen. Se on vaalea ja aika kulunut, mutta meinasin maalata sen (jos ehdin ja jaksan niin tänään) pinkiksi ja mustaksi, yllättäen.
Kissat ovat myös viihtyneet siinä hyvin. Aluksi ihmettelevät, että heiiii tämähän ei pysy paikoillaan :D
Nyt keittämään toinen pannullinen kahvia, josko sitten jaksaisi touhuta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti