Edellisenä päivänä koulusta palattuani en löytänyt vanhinta kissaani (kohta 6v.) mistään.Puolentoista tunnin etsinnän jälkeen poika löytyi sängystä, peittojen ja tyynyjen alta ja se ei ole ollenkaan normaalia. Kissa yritti lähteä kävelemään, mutta ei voinut astua toisella takajalallaan. Hätäännyin välittömästi ja pääsi jo itku. Seurasin tilannetta kuitenkin seuraavaan päivään, eli perjantaihin.
Kissa oli yön aikana siirtynyt sängyn alta nojatuoliin. Soitin 20 vaille 9 eläinlääkärille ja selitin tilanteen. Hän antoi kaksi vaihtoehtoa: joko tuon kissan tarkastettavaksi heti tai odotan viikonlopun yli. Vein heti.
Pojasta piti ottaa röntgenkuvat, että nähtiin kunnolla mikä on vikana. Kun eläinlääkäri kutsui minut huoneeseen niin jo hänen äänensävynsä oli sellainen, että nyt ei ole hyvä juttu.
Kissalta oli murtunut lonkkanikamankaula (muistelen, että se oli tuo) ja vaihtoehtoja oli joko välitön leikkaus tai kissan lopetus. Vaikka leikkaus oli minulle ainoa vaihtoehto, itku tuli silti, vaikka yritin taistella vastaan. Itkua vääntäen sanoin, että valitsen leikkauksen. Lääkäri yllätti ja sanoi, että operaatiota ei voi tehdä kuka vaan ja lähin niitä tekevä on 100km päässä. Siispä puhelua sinne.
Kissa pääsee leikkaukseen jos lähdemme ajamaan aikalailla heti. Paikallinen eläinlääkäri ei osannut arvioida leikkauksen hintaa, mutta satasissa liikuttiin.
Itkien soitin toiselle eläinklinikalle, että olemme tulossa ja tiedustelin hintaa. 300€ oli kuulemma syytä varautua. Seuraavaksi hysteerisesti itkien soittamaan mummolle, että nyt on todella hätä ja pakko saada rahaa. Se onneksi järjestyi ja mummo yritti rauhoitella, että kaikki on nyt hyvin kun kissa pääsee hoitoon. En kyllä rauhoittunut.
Aloin rauhoittua vasta kun pääsimme sinne toiselle eläinklinikalle. Olin siihen mennessä jo itkenyt lähemmäs neljä tuntia hysteeristä itkua, silmät ja nenä ihan punaisena. Olin varmasti todella hemaiseva näky!
Kissa otettiin sisälle ja pyydettiin tulemaan parin tunnin päästä uudestaan. Pahin oli takana, sillä tiesin rakkaani olevan hyvässä hoidossa. Palasin sovitun ajan kuluttua klinikalle ja pienelle piti antaa heräämispiikki kun oli niin tokkurassa vielä.
Kissa näyttää varsin ressukalta nyt, kun alaruumiista on ajeltu karvat pois. Hännässä on karvat tallessa, samoin tassuissa. Ai niin ja sellainen "hassu" juttu! Paikallinen eläinlääkäri oli merkinnyt kissani röntgenkuvat väärin. Eli toiselle klinikalla avattiin ensin vahingossa väärä jalka. Onneksi lääkäri pian huomasi, ettei siinä jalassa ollut verenpurkaumia ym.
Varsin huolimatonta touhua, kun kyseisellä lääkärillä on kokemusta varmasti vuosikymmen, jos ei enemmänkin!
Mutta, pienellä on nyt antibiootit ja kipulääkkeet ja toipuminen on alkanut :)
Toivotaan että kissa tulee nopeasti kuntoon! :) Tuo eläinlääkärin huolimattomuus kyllä ihmetyttää, onneksi kuitenkin noheviakin tyyppejä on sattunut vastaan eivätkä ole turhanpäiten toista jalkaa sorkkineet. Voin vain kuvitella millainen hätä ja huoli siulla on ollut, lemmikit on tärkeitä! Itsehän en enää pysty edes puhumaan oikealla nimellä entisestä, jo kuolleesta kissastamme - se oli minulle äärimmäisen rakas. Harva ihminen on sen ymmärtänyt, mutta onneksi niitä ymmärtäviäkin on. :) Hirmusasti voimia ja tsemppiä siulle etiäpäin, ja paranemisia kissallesi <3
VastaaPoistaItse olen kans menettäny rakkaan kissan (tuon leikkauksessa olleen veli) ja vieläkin tulee itku ajatellessa. Harva ihminen oikeesti ymmärtää, että lemmikit on perheenjäseniä ja sen mukaisesti niistä huolehditaan <3
VastaaPoistaKyllä me nyt pärjätään kun pienellä on lääkkeet ja mulla alkoi loma, niin voin huolehtia toisesta :)
Hyvä kuulla! :)
Poista